Marianne Oivo
Muusikko
Ylivieskassa syntynyt ja Kaustisella armasta pikkukotiaan pitävä Marianne "Manne" Oivo on toiminut Loiskiksen vakituisena muusikkona vuoden 2020 alusta alkaen, mutta jo ennen sitä täyspäi(väi)senä muusikkona vuodesta 2017 alkaen. Ensimmäisen kerran hän oli Loiskis-hommissa jo vuonna 2012. Mariannen säveltämiä ja sanoittamia lauluja on Loiskiksen ohjemistossa ja niitä löytyy myös Loiskiksen levyiltä.
Loiskista edelsi pitkä työura mm. muskari- ja pianonsoitonopettajana sekä säestäjänä, niin taide- kuin rytmimusiikinkin puolella, sekä Laulunkieli-kurssin pianistina ja opettajana Susanna Haaviston kanssa kymmenen vuoden ajan.
Lastenmusiikin lisäksi hän on tehnyt sävellyksiä ja sovituksia teatteriproggiksiin, sekä näytellyt niissä mm. Haapavedellä. Mainittakoon myös Jyväskylän Huoneteatterilla vuonna 2007 esitetty pienoismusikaali "Kaksi sisarta" Juha Hurmeen kanssa.
Työn lisäksi hänen intohimonaan ovat käsityöt - virkkaus eritoten. Ja syjämmet.
Soittimet: piano, harmonikka, harmooni, laulu, melodika, putket, djembe, cahon
Orkesterin jäsenet:
muusikko ja kapellimestari
muusikko
muusikko
muusikko
​
tuottaja
​
tuottaja