

Kirsti Tuuri
Tuottaja
Kirsti Tuuri lähti Loiskiksen matkaan vuoden 2020 alusta. Tuottajana Kirsti vastaa orkesterin keikkamyynnistä, konserttien järjestelyistä, levytuotannosta, hallinnosta, tiedotuksesta, taloudesta eli lyhyesti ilmaistuna arjen sujumisesta. Hän toimii myös Loiskis ry:n hallituksen sihteerinä.
Kirstin löytää Loiskiksen "pajasta" eli Jyväskylästä Kulttuuritalo Villa Ranasta (Seminaarinkatu 13), jossa Loiskiksen toimisto sijaitsee. Myös Lasten nettilevykauppaa hoidetaan Loiskiksen toimistossa.
Kirsti on aiemmin työskentellyt erilaisissa hankkeissa lasten ja nuorten parissa liittyen erityisesti lasten ja nuorten musiikkikasvatukseen sekä harrastamiseen. Kirstillä on myös pitkän linjan työkokemusta tuottajan tehtävistä ja yleisötyötästä, vapaaehtoistoiminnan koordinoinnista ja laulunopetuksesta. Kirsti on valmistunut filosofian maisteriksi musiikkitieteestä Jyväskylän yliopistosta ja musiikkipedagogiksi Keski-Suomen konservatoriosta.
Orkesterin jäsenet:
muusikko ja kapellimestari
muusikko
muusikko
​
Leevi Pukki
muusikko
​
tuottaja
​
tuottaja

