Loiskis ja Pentti Rasinkangas

Pentti Rasinkangas ja Loiskis: vasemmalta Pekka Nättinen, Tomi Nurmi, Jarmo Kivelä, Erkki Okkonen ja Pentti Rasinkangas (tässä kuvassa Viherlandian viidakossa!).

Pentti Rasinkangas ja Loiskis: vasemmalta Pekka Nättinen, Tomi Nurmi, Jarmo Kivelä, Erkki Okkonen ja Pentti Rasinkangas (tässä kuvassa Viherlandian viidakossa!).

Jyväskyläläinen Pentti Rasinkangas on tehnyt koko perheen lastenmusiikkia 1980-luvun alusta asti. Salon laulukaupunki ry valitsi Rasinkankaan Vuoden säveltäjäksi vuonna 2006 ja vuonna 1995 hän sai Lastenkulttuurin Valtionpalkinnon. Rasinkangas tekee omaa, uutta koko perheen lastenmusiikkia. Syksyllä 2009 ohjelmistoon tulee Rasinkankaan säveltämästä näytelmästä PEKKA TÖPÖHÄNTÄ -konsertti, koska Pekka viettää jo 70-vuotisjuhlaa.

Rasinkankaan lauluja on käännetty myös ruotsiksi ja viroksi.Han har också ett svenskspråkigt program. Pentti Rasinkangas teeb mõnusat ja head muusikat lastele.

Sävellykset, sanoitukset, sovitukset ja esittämisen Rasinkangas pyrkii tekemään monitasoisiksi, niistä pitäisi löytyä jotain kaiken ikäisille. Lauluissa on yleensä monta tasoa: on purtavaa perheen pienimmille, mutta tarjolla on nautintoa ja ahaa-elämyksiä aikuisillekin. Pentin lastenlaulut ovat saaneet monenlaista tunnustusta, mm. "paras uusi lastenlaulu" -tittelin vuonna 1990 "Markan possu" ja vuonna 1991 "Minä hiirten kanssa en heilu". Edellisten lisäksi hittejä ovat "Meidän uusi vauva, Mamma Miau ja Mennään hiljaa". Pentti Rasinkankaan laulut ovat saaneet tukevan jalansijan siellä missä lastenlauluja lauletaan: kouluissa, kuoroissa, karuselli-kilpailuissa jne. Vuonna 2006 hänet valittiin vuoden säveltäjäksi Salossa soi -tapahtumassa.

Loiskiksen kanssa Pentti Rasinkangas esittää sekä uusia että vanhoja laulujaan.
Orkesterissa soittavat Pentin kanssa (laulu, kitara)
Pekka Nättinen (akustinen kitara, bouzuki, klarinettii)
Tomi Nurmi (viulu, mandoliini, avainviulu)
Erkki Okkonen (kontrabasso).
Pekka Töpöhäntä -konsertissa vierailevat Tanja Salonen (laulu) ja Hannu Leppänen (rummut).

Pentti Rasinkangas har professionellt framträtt i Finland från 1980. Han har fått (med Ohilyönti-orkestern) Statspris för Barnkultur 1995 för sin personliga, mångsidiga och högstående musik för barn. Han har också ett svenskspråkigt program. Pentti Rasinkangas gör sånger som mestadels är roliga , men samtidigt har sångerna en allvarlig underton. De handlar t.ex. om vänskap och mänsklighet (även om man sjunger om "djur"). Texterna och musiken är inte bara riktade till barnen; Pentti Rasinkangas tycker, att det är lika viktigt att sjunga till föräldrarna - och alla människor.

  Pentti Rasinkangas teeb mõnusat ja head muusikat lastele. Ta on lastelaule teinud ja 
esitanunud üsnagi kaua, aastast 1980. Tubli töö eest lastemuusika on ta saanud Soomes
mitmeid auhnindu, muuhuglas lastekultuuri riikikliku preemia 1995. Paljud Pentti Rasinkangase
laulud on Soomes juba saanud hitiks. Näiteks Meidän uusi vauva (Meie uus titt) ja Mennään hiljaa
(Lähme tasa). Laulud on sisult lustikud, kuid neis on ka palju mõtlikke jooni. Laulud on tölgitud
paljutesse keeltesse, ka eesti keele.

www.huti.fi

PALAUTE:

Hyvin  meni konsertti ja kovasti tykkäsivät lapset. Lämpöisen kesän odotusta sinnekin!
Terveisin Jyväskylän näkövammaisten koulu 5/1009